sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Tyrnijuustokakku

Tyrni ei ole mielestäni marjoista mikään herkullisin sellaisenaan, mutta siitäkin saa aivan hurjan herkullisia leivonnaisia loihdittua. Blogista nimeltä Makea maailma otin kokeilun alle ihanan näköisenkin juustokakun, jossa pääraaka-aineena on tyrni. Hieman muokkasin reseptiä, kuten tapanani yleensä on. Tykkäsin kakusta kovastikin ja se kuului maistuneen myös ystäväni perheelle, jonne sellainen tilattiin.


Brownie-pohja

200 g tummaa suklaata
150 g voita
2,5 dl sokeria
½ tl suolaa
3 munaa
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria

 
Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää voi ja sekoita, kunnes voi on sulanut. Sekoita keskenään sokeri, suola, vaniljasokeri, vehnäjauhot ja kaakaojauhe. Sekoita näiden joukkoon munat. Lisää joukkoon suklaavoiseos ja kääntele taikina tasaiseksi.


Levitä leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, jonka koko on noin 15x30 cm. Paista 175 asteessa 20-30 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja leikkaa irtopohjavuoan kokoinen pala.

Aseta puhtaaseen irtopohjavuokaan leivinpaperi ja reunakalvo. Laita brownie varovasti vuoan pohjalle. Tee mousse.



Tyrnimousse

2 dl tyrnisosetta (n. 3,5 dl marjoja)
2,5 dl Flora vispiä  
1,5 rkl tyrnijauhetta
300g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria (tai oman maun mukaan)
2 tl vaniljasokeria
1 tl vaniljajauhetta
7 liivatelehteä

Vatkaa Flora vispi vaahdoksi ja laita jääkaappiin odottamaan. Sekoita keskenään tyrni- ja vaniljajauhe, tuorejuusto ja sokerit. Anna liivatteiden pehmetä hetken kylmässä vedessä. Lämmitä tyrnisosetta kattilassa ja sulata liivatelehdet sen joukkoon. Kaada liivateseos tuorejuustomassan joukkoon ja sekoita sähkövatkaimen pienimmällä teholla tasaiseksi. Kääntele lopuksi kerma varovasti moussen joukkoon. Kaada seos reunakalvoilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin 2 tuntia ennen kiilteen tekoa.


Tyrnikiille

1 dl laimentamatonta tyrnimehua
2 dl kylmää vettä
2 rkl sokeria
4 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan erilliseen kylmään veteen. Kaada tyrnimehu, ohjeen vesimäärä ja sokerit kattilaan. Kuumenna mehua kattilassa ja lisää pehmenneet liivatteet, mutta älä anna kiehua! Anna kiilleseoksen jäähtyä kunnolla ennen kuin kaadat sen juustokakun päälle. Sekoita kiilleseosta koko ajan jäähdyttämisen aikana, jotta kiille ei pääse hyytymään. Kaada jäähtynyt kiille kakun päälle ja anna kakun hyytyä kaapissa ainakin neljä tuntia.

Koristele haluamallasi tavalla. Itse käytin valkosuklaata ja tummaa suklaata sekä valkoisia nonparelleja ja pehmeitä kultakuulia.






2 kommenttia:

  1. hei. voiko tuon brownien tehdä suoraan irtopohjavuokaan, kun minulla ei ole ton kokoista uunivuokaa. :/

    VastaaPoista